Kello on vasta noin vähän ja istun koneella... Kuuntelen Didon Thank You- kappaletta.
Lähden tässä aamupäivän aikana tosi pitkälle lenkille ja joudun varmasti syömään vähän lasagnea, mutta keksin kyllä jotain ettei tarvitse syödä paljoa! Tunnen itseni säälittäväksi.
oon surullinen, mulla ei ole mitään kontrollia ja oon hukassa!
Ihan näin ei pitäny tapahtua mutta annoin itseni pudota. Nyt pitelen pienestä risusta kiinni rotkon reunalla, mutta tiedän että mun ote irtoaa siitä ennen pitkää. En mä aio palata takaisin, en aio etsiä onnea tai hyvää elämää.
Ainut asia jonka eteen oon valmis kärsimään ja taistelemaan on se että musta tulee sellainen kun ne tytöt thinspiration-videoissa - täydellinen, uskomattoman kaunis, pieni lintu joka lentää pois, jota kukaan ei voi enää koskettaa.
Peruutin just kaikki päivän menot, tänään on mun oma tuskanen sunnuntai ja aion lähteä ensin sinne lenkille, sitten lukea - koeviikko tulossa - sitten ehkä nukkua ja lukea taas lisää. Ja syödä sitä hemmetin lasagnea, en oo vielä keksiny mitään sen tilanteen välttämiseks.
Ihan tosi, millon tää meni tähän!
Miksei mua auta kukaan? Kukaan ei tue mua, saan kuulla pelkkää paskaa. Ei tuu kysymykseenkään että joku rohkasis ja auttais oikeesti. Joku joka on samassa tilanteessa mun kanssa, joku joka tietää miltä tuntuu elää tässä helvetissä ja irrottaa ote kaikesta - se joku voit olla sinä, jos sulla on samoja ajatuksia ja kokemuksia niin mä pyydän - kerro itsestäs. Meissä on oikeesti voimaa, ja me saadaan haluamamme yhdessä.