on taas lauantai. eilisen jälkeen en ole kuullut miehestäni mitään, hän sanoi ettei jaksa enää olla koko ajan vain huolissaan minusta, ja että mä pilaan hänenkin päivänsä olemalla niin maassa aina.
jaa-a, en todellakaan tiedä että mitä pitäis ajatella. onhan se aivan varmasti totta ettei mun kanssa aina ole helppoa, vaikka yritän oikeasti kaikkeni. en halua valittaa turhaan, inhoan sellaista enkä mieluiten valita ollenkaan. se ei tietysti ole kovin hyvä, kaikki jää sisälle mutta silti.
kunpa multa katoaisi suu. kunpa muhun ei enää sais ravintoa millään. kunpa olisin vahvempi, ja kovempi, kunpa olisin vain syömättä.
pystyisin siihen, luulen. tarvitsen vain motivaatiota.
palaillaan, anteeksi tosiaan pitkä poissaolo, elämä on menny hullua vuoristorataa taas ja oon liiskaantunu ja kolauttanu itteni siinä vauhdissa monta kertaa.
katsellaan illalla että mitkä fiilikset. aloitanko paaston? onko joku valmis jeesaa.