sun käsilläs mut nostettiin pois tuolta, sinne jäivät pahimmat tuskat ja kanssani oven suljit, avaimet otit itsellesi.
tiedäthän, nyt jos lähdet ja painat hylkäysnappulaa niin lattia putoaa altani.
ehkä olet vain väärässä, tiedän - en ole hyvä lohduttamaan mutta opin kyllä.
ja koska olen iso tyttö, yritän olla roikkumatta sinussa.
tiedäthän senkin, minua odottaa tuolla alhaalla tuhansien sumuvalojen valaisema yö, joka jatkuu niin kauan kunnes aika irroittaa minusta.
totta, ehkä silloin minun on helpompi hengittää - hengittää kuumien kyynelten läpi ja hapuilla pimeässä sinua.
höh, elämän hylkääminen on muuttunut liian helpoksi.

lähdenkö etsimään, pakkaanko laukkuni, löydänkö itselleni paremman elämän?
et sinä surisi, lähtisit tavan tapaan baariin ja saisin kuulla horosta jonka kanssa paneskelit yön pimeinä tunteina halvassa hotellissa.
silloin minun sumuvaloni sammuisivat ja vapaa pudotus alkaisi.

voisitko muka todella muuttaa elävän naisen, aika kiltinkin itseasiassa, muistoksi vain itsesi takia.
etkö ajattele muiden kipua. jos minä olisinkin hautakivi.

unessa kätesi nostaa leukaani hellästi, pyyhkäiset hiukset otsaltani ja painat siihen suudelman. katsot uskomattoman kilteillä ja uskomattoman sinisillä silmilläsi minua ja kerrot surullisena minun muuttuneen. kiristän huuleni epätoivoiseen hymyyn ja uni vaipuu takaisin tyhjään tajuttomuuteen.