oi vitsi, kävin tosi pitkällä kävelyllä, tallustin lumihangessa monta tuntia eteenpäin, traktoritie jatkui ja jatkui...
Näin isoja eläinten jälkiä ja huolestuin vähän  - olen keskellä metsää, ei hajuakaan missäpäin koti on, ympärille risahtelee oudosti ja lunta tuiskuttaa jälkien päälle.
mutta nyt olen tässä, tyytyväisenä... :) Nälättää, se tunne tuo turvaa. Ollaan menossa oikeaan suuntaan, joku mun pään sisällä sanoo.
Tiedän että tulen kokemaan vielä niin helvetillistä nälkää että joudun keksimään uusia keinoja sen kestämiseksi.
Musta tulee laiha, tää taitaa tosiaan onnistua!
Kohta meen juomaan vettä ja sitten pitää alkaa pänttäämään...
Odottakaa vaan, jonain päivänä kirjoitan blogiini kuinka onnellinen olen, ja kuinka hemmetin vähän painan! Te tulette lukemaan sen vielä, pidän teidät ajan tasalla siitä mitä tapahtuu.
Sillä oletuksella että ketään edes kiinnostaa.