joinain hetkinä palaan takaisin niihin vuosiin, niihin päiviin, kun olin lapsi. jokainen päivä oli erilainen ja jännä, ikinä ei ois halunnu mennä nukkumaan, ja aina piti herätä aikasin ja alottaa leikkiminen hiljaisessa talossa, kun kaikki muut nukkuivat vielä.
joskus uskaltauduin ulos kesäaamuisin - taivas oli vielä vähän oranssi ja ruoho oli kosteaa. keinuin hetken pihalla ja sitten menin sisään.
vaikka vesi oli loppukesästä jo kylmää, halusin silti aina uimaan. halusin tuntea veden ympärilläni, halusin sen kannattelevan minua, halusin etsiä kaikkea pohjasta ja halusin potkia vauhtia veden alla, liikkua viileässä vedessä kuin lintu taivaalla.
mummon tekemä mehu oli aina hirveän vahvaa, mutta se piti juoda kuitenkin koska ois ollu tuhmaa viskata nurmikolle.
niin, näinä päivinä kaikki tuntuu entistäkin pahemmalta.
lapsi minussa on kuollut pois