as you remember, olen vasta tullut takaisin.
Pää täynnä uusia ajatuksia, fiiliksiä, tapaa katsoa muita ja maailmaa. Kaupanpäällisenä kiloja, kiloja, kiloja, kiloja. Jälkiä käsivarsissa, muuttunut olo, muutama sivu päiväkirjaa jäljellä, ja kiloja.
Hm, tiedätkö miltä sähkölukitun oven avaaminen kuulostaa? SSURR. Lääkevaunut kolisevat, hiljaista keskustelua hoitajien huoneesta.
Muistan ensimmäinen illan aika hyvin. Hypistelin sairaalavuoteen jäykkää lakanaa, nieleskelin ja tunsin letkut nielussani. Katselin hiljaa valkoista kattoa ja seinällä olevaa kuvaa ankkaperheestä. Tunsin olevani lapsi taas. Isän kanssa sairaalassa, minä lepäilen hiljaa vuoteella ja lääkäri juttelee isän kanssa. Ei mitään vaarallista, nielurisaleikkaus ja ikää yhdeksän vuotta. Selailen typerää pikkulasten kurkistuskirjaa.
Niin, katselin rauhassa kattoa ja sängynvieressä roikkuvaa pussia, joka oli täynnä vaaleankeltaista möhnää - kaloreita, ajattelin. Säännöllisin väliajoin jokin kone lähetti satsin tuota paskaa vatsaani. Hoitaja toi minulle lisäpeiton. Minä vain makasin, tuli yö ja minä olin yksin betonilinnakkeessa.

Sen jälkeen muutamia "tilanteita" lukuunottamatta päivät lipuivat.