Olet lukenut mun blogia, iibiksen unta. Haluaisin vielä tavallaan jatkaa koska tarvitsen nimenomaan teitä. En aio sanoa kellekkään että "tiedän miltä susta tuntuu" - koska sehän on jo huomattu että toisia koulitaan niin raaoin tavoin ettei yksikään voi väittää ymmärtävänsä sitä.

Kuka koulii, kuka on satuttanut pientä siitä asti kun se oppi kävelemään. Miksi minä, miksi en minä. Mitä jos kaikki onkin oikeasti ihan hyvin, olet itse pilannut kaiken negatiivisuudellasi. Mitä jos synnyin pelkästä erehdyksestä, onko kyseessä julma pila.

Miksi sattuu?

Ei tän koskaan kuulunut mennä näin, me ollaan niitä jotka irtosi täältä kauan aikaa sitten. Me vaivuttiin ja pudottiin pois muiden pitäessä pyjamabileitä ja leikkiessä eskarissa yhdessä barbeilla.
Olen seilannut kuoleman täällä ja tuolla puolen, ja täysin sivullisena, melko tietämättömänä, joudun sua kuitenkin pyytämään - tee mitä tahansa, mene mihin ikinä haluat, mutta älä kuole.

Saatan palata tänne vielä, mutta toivon, ja uskon, että sun tuska hellittää ja löydät sen elämän mikä on sua odottanut.
.. Me ei löydetä sitä koskaan syömättömyydellä, vaikka jostain syystä ollaan rakastuttu pelkään ajatukseenkin olla Laiha.

vaikka päivät menevät miten sattuvat, pyristelet ja takerrut vuoron perään, lepäät unen taivaassa ja heräät taas kylmään aamuun, olet ikuisesti epätietoinen ja tuska velloo sisällä, kukaan ei näe sinusta yhtään mitään - niin älä lähde, sä ihana, paljon kestänyt tyttö.
Nosta pää pystyyn sitten kun voit, tee kaikki mitä olet ikinä halunnut. vaadi takasin elämältä se mistä oot jäänyt paitsi.