Noin, edistystä. : ) Kuvassa upea, edesmennyt Eliana Ramos joka kuoli syömishäiriöön lyhyellä aikavälillä siskonsa Luiselin kanssa. Tarkastelin äsken vatsaani huolellisesti, eilisestä oli selvästi apua vaikkakin tuntuu idioottimaiselta kävellä tälläisenä sisään mallitoimistoon! Jos erittäin tehokkaita laihdutuslääkkeitä (BMI yli 28) saisi apteekista noin vain?

Korvissa painetta, kurkku älyttömän kipeä ja kova yskä - tähän vielä kuume päälle niin olisin neuroottinen kun se Madagaskarin kirahvi. SIKAINFLUENSSA! Puhdas ja vapaa olo kun ei ole vielä laittanut suuhunsa mitään. Voisin tosin ottaa hieman kahvia ja polttaa savukkeen, en tosin vielä. Tämä ympärivuorokautinen heittelehtivä sekavuus johtuu uudesta lääkityksestäni, kolmas viikko menossa eli kohta pitäisi jo tasaantua. Tänään haluaisin kääntää vaatevarastoni ympäri ja tutkia vähän millaisia riepuja on tarttunut matkaan. Minulla on mielettömästi vaatteita, mutten seuraa orjallisesti muotia ja käytän vaatteisiin kuukaudessa rahaa joko en yhtään tai parisenkymppiä - lähinnä etoo katsoa täpötäysiä Ginatricotin pusseja ja suoraan katalogeista leikattuja tyylejä. En todellakaan näytä roskikselta - yhdistelen niin paljon että sekamelska aiheuttaa harmonian asukokonaisuuteen.

Läskiahdistus hiipii luokseni. Haistan jo ilmassa herkän epätoivon ja kauhun kirvoittamat suolaiset kyyneleet. Mitä jos ne sanovatkin että olen ylipainoinen heille? Tiedän että syön tänään, turha lähteä naama harmaana ja askel horjuen mihkään tarjoutumaan. Oloni saa luvan antaa myötä edes hieman lihaskuntoa eikä todellakaan pisaraakaan rasvaa tänään. Miksen menisi suihkuun... antaisin lämpimän veden kuljettaa minusta hellästi kaiken turhan pois, täyttäisin kylpyhuoneen lempisaippuani tuoksulla ja laittaisin hiusnaamion. Kietoutuisin kylpytakkiin ja laittaisin paksut sukat, keittäisin teetä...

Millaista olisikaan jakaa nämä hitaat mutta jännittyneet päivät jonkun kanssa? Ehkä kaipaan vain varmistusta siihen etten todellakaan tarvitse miestä elämääni - olen vahvistunut ja katseeni on kohonnut. En kuitenkaan osaisi olla hänen kanssaan miettimättä jatkuvasti salaperäistä herra X:ää, ja suruni saattaisi vain lisääntyä.

Ei, olen yksin rämpinyt ennenkin enkä ala hakemaan hätiköityä muutosta. Parempi yksin ja tasapainossa itsensä kanssa, (vaikka tätä ei kyllä tasapainoksi heti kutsuisi..) kuin kaksin ja äärimmäisessä henkisessä paineessa ja epävarmuudessa. Täytyykin muistaa tämä merkintä, jos ja kun eteen tulee heikko hetki ja ajatukset hakeutuvat tuohon HANKALAAN sukupuoleen. (Naiset eivät ole hankalia. Paitsi tässä olotilassa.)