kiitin mielessäni äsken siitä, että olen täällä.
tuntuu vaan niin oikealta kävellä sulaneella tiellä, hengittää kevättä ja mennä minne haluaa. Ei kaiken vaan tarvitse olla niin isoa ja mahtavaa, semmosta elämyksellistä, pitää vaan oppia kiittämään siitä että on vielä aikaa.
minä itse, ihminen tämän blogin ja ruudun takana, voisin olla nyt luku tilastoissa - itsemurhan tehnyt, lahoamassa hautausmaalla, mullan alla ja kylmänä. vaikka aurinko kuinka paistaisi, ei se mua koskettais enää. elämä olisi takana, edessä joko ei mitään, katoaminen, lahottajatoukkien illallinen tai sitten mysteeri seuraavasta elämästä Se on oikeastaan aika uskomatonta että siihen voi olla valmis, jo nyt. Minä olin, olen vieläkin, etsin suuntaa.
Joskus tuntui että elämä kohteli mua niin pahasti, koin liikaa pahaa ja koin sellaisia asioita joiden takia olen nyt tässä pisteessä.
mutta toisaalta - ei menneisyydelle voi yhtään mitään, tai sille mihin on syntynyt. Voisin yhtälailla olla pikkuinen ameeba, tai sitten vaikka kirahvi tai eteläafrikkalainen poika tai faarao vuonna nakki ja muussi.
kyse on vaan siitä, että minä Olen. Olen Minä, elävä olento ja elämän lahjan saanut.
Ihmiset on hyviä satuttamaan. Me haluamme lämpöä, kosketusta, ymmärrystä, toisiamme -  jokainen meistä on varmasti kokenut jotakin haavoittavaa. jotkut jäävät nuolemaan haavojaan yksin, toiset etsivät tukea ja rakkautta, vaihtoehtoja on niin paljon elää.
mutta toivo herää aina uudestaan, ainakin minulla - kun avaan oven ja katson ulos, katson ihmisiä. kukaan ei ole sinua kummempi.
täytyy vain oppia tekemään omat ratkaisunsa, elämään itseään varten.
vaikka näin kirjoitankin, en ole onnellinen, en tosiaan.
haluaisin vain saada ihmiset ymmärtämään syyn esimerkiksi laihduttamiseen, itsensä näännyttämiseen hengiltä.
terve en ole, minun elämäni ei ole mitään
mutta olen tyyni, ja valmis juoksemaan kaiken paskan läpi, valmis ottamaan iskut vastaan ja kaatumaan niihin.
hyvää yötä.