istun koneella, aivan ähkynä mokkapalasta ja leivästä ja greipistä. söin kammottavan aamiaisen, tänään herättelen itseäni taas ottamaan oikean suunnan koska nyt on lipsunut, ja pahasti. itsekuri alkaa olla muisto vain, mutta en usko ettei toivoa sen suhteen enää ole... nyt vaan tiukka päätös ruuan suhteen ja täytyy taas oppia tolkuttamaan itselleen mua ainakin auttanutta, taianomaista lausetta : kun sanot "ei kiitos" ruualle, niin sanot samalla "kyllä kiitos" kauniina ja laihana olemiselle...
elämä on lyhyt, kauniin ihmisen muistaa jokainen. musta ei tule mitään naapurintyttömäisen sievää, ei ei, musta tulee tyrmäävä, henkeäsalpaavan ja veretseisauttavan kaunis, painoton olento jonka kevyitä askelia jokanen seuraa kuin hypnoosissa... aion olla maailman kaunein nainen miehelleni, hän ansaitsee parasta.
tosin nyt on vähän ongelmaa hänen mustasukkasuuden kanssa - en sais ilmesesti edes puhua vieraille miehille niin hän ois tyytyväinen... haha, unissaan. mä rakastan häntä ja hän rakastaa mua, hänen on pakko oppia sietämään se että mulla on miehiä ystävinä.
sanoin kyllä, että hän on mun ainut ja tärkein, aina. enkä sano sellasta jos en todella tarkota.
näin taas hurjaa unta.
juoksin metsässä, siellä oli aivan hiljaista ja pimeää. näin edessäni, noin 50 metrin päässä pienen oven, jonka takana oli valoa ja ihmisiä. katsoin taakseni... takana, myös noin 50 metrin päässä oli samanlainen ovi, olin tullut sieltä mutta siellä ei ollut ketään.
etenin metsässä sydän jyskyttäen. reittiä valaisi sinertävä valo joka tuli ovien takaa.
yhtäkkiä molemmat ovet katosivat, tai oikeammin valot sammuivat. olin keskellä säkkipimeää, ilman mitään suuntavaistoa, ilman mitään hajua maan ja taivaan rajasta tai siitä mitä pitäisi tehdä.
ja pelkäsin, pelkäsin hirveästi.
olin hetken paikoillani, yritin rauhoittua, painauduin maahan... sitten aloin lopulta kiljua, kiljuin suoraa huutoa enkä muista mitä sitten tapahtui.
kiljuin varmaan siksi koska se oli viimeinen keino, ja hirvittävintä ikinä olisi jos joutuisin yksin pimeään metsään enkä tietäisi sijainnista tai paikasta mitään.
ja mun unissa on vielä se hyvin ikävä puoli että en koskaan tajua näkeväni unta, vasta aamulla kun herään, mietin mitä kauheaa taas on tapahtunut mutta hitaasti aina valkenee että hei, se oli vaan unta...
yhdessä unessa kelluin lämpimässä meressä, keskellä avomerta - aurinko ja kuu paistoivat yhtä aikaa ja minä vain nautin veden kosketuksesta ja lempeästä virrasta.
mutta sitten avasin silmäni ja katsoin vatsaani... se oli kuin koripallo, aivan kauhean kokoinen, ja se alkoi painaa mua veden alle.
joku unientulkitsija sais noista varmaan paljon irti? :D
tästä päivästä tulee kai ihan hyvä, yritän olla yrittämättä liikaa - keskittymällä vaan hetkeen ja nauttimalla pienistä jutuista...
ja jos alkaa vaikuttaa että päivästä on taas tulossa pelkkää tuskaa, niin sitten skipataan taas=)
mutta nyt täytyy käynnistää päivä. siihen tarvitaan yksi marlboro, kupillinen mustaa kahvia, suoristusrauta ja viileä suihku.
mutta edessä on toivottavasti rentouttava lauantai... en liitele unessa kuin dracula enkä vedä peittoa korviin, menen ulos, tapaan ihmisiä, kohtaan ne kaikki haasteet joita juoksen pakoon.
jos pystyn, nimittäin!